Kun nyt ei muuta kerrottavaa pahemmin ole niin laitetaan tämmöinen pieni romanttinen tarina. Tarinalla ei ole kummoista  alkua ja vielä vähemman loppua. Ja siinä välissä ei tapahdu mitään.  Lukekaa jos huvittaa. :)

 

 

                                                   Opetusta saaressa 1/3

 

 

Pera suuntasi kanoottinsa kohti saarta. Kiersi niemen ympäri ja suuntasi kanootin nokan lahdenpohjukkaan. Meloessaan hän muisteli eilistä puhelua. Nittan oli soittanut yllättäen. Nittan oli hänen luokkakaverinsa. Anittahan tytön nimi oli mutta kaikki sanoivat häntä Nittaniksi. Nätti hän kyllä oli. Vaaleat oljenkeltaiset hiukset, siniset silmät ja kroppa treenattu. Meikkiä oli kyllä liikaa Peran mieleen. Nittanin perheellä oli myös mökkinsä saman järven rannalla kuin Peran perheelläkin.

Nyt Nittan oli soittanut Peralle ja pyytänyt tältä apua matikassa. Pera oli yllättytnyt. Nittan oli toivoton. Matikasta Nittan ei ymmärtänyt mitään. Pera taas oli matikan nero. Ainakin opettajat sanoivat niin. Ja nyt Nittan ehdotti että Pera opettaisi hänelle matikkaa. Nyt siis kesälomalla. Nittan oli luvannut selittää saaressa tarkemmin.

Pera veti kanoottinsa rantaan ja istahti aurinkoon rantahiekalle odottamaan. Päivästä oli tulossa lämmin. Hetken Pera harkitsi uimista mutta kun simmarit eivät olleet tulleet mukaan ja Nittanhan voisi saapua millä hetkellä tahansa. Hän ajatteli tyttöä. Ei Nittan ollut oikein hänen mieleensä. Nittan tykkäsi käydä diskoissa ja juhlimassa ja pitihän hän niitä kotibileitäkin välillä. Peraa ei koskaan kutsuttu niihin. Ei sen puoleen. Tuskin Pera olisikaan mennyt mukaan. Hän mieluummin luki ja opiskeli. Ei hän kuitenkaan ollut mikään hikipinko. Kyllä hän pärjäsi myös urheilussa. Hän oli korisjoukkueen kapteenikin. Ja omissa piireissään pidetty kaveri. Nittanin ja Peran piirit vaan eivät olleet samat. Niinpä tämä opetus pyyntö oli aika yllätys. Pera ummisti silmänsä ja käänsi katseensa aurinkoon. Aurinko lämmitti mukavasti.

Hetken kuluttua niemennokan takaa ilmestyi vihreä inkkarikanootti. Pera siristi silmiään ja katsoi kuka siellä meloi kunnes tunnisti Nittanin oljenkeltaiset hiukset. Nittanhan osasi meloa. Pera oli yllättynyt. Hän oli kuvitellut Nittanin tulevan moottoriveneellä tai ainakin soutaen muttei kanootilla. Vielä hämmästyneenpi Pera oli kun huomasi ettei Nittan ollut meikannut ja hiuksetkin olivat sotkuisen vapaina. Ja hänellä oli vanhat risaiset farkuista tehdyt shortsit ja maalin tahrima t-paita. Yleensähän Nittan oli kuin naistenlehden kannesta reväisty malli.

 

-Terve! Sä varmaan hämmästyit mun pyyntöä. Me kun ei olla paljon tekemisissä toistemme kanssa.

 

Samalla Nittan hyppäsi notkeasti kanootista veteen ja veti sen samaan syssyyn sen maalle. Pera ei ennättänyt edes nousta seisomaan.

-No olin kyllä aika hämmästynyt ja olen kyllä vieläkin. En ollut tuntea sinua. Ja en kyllä tiennyt sun osaavan meloa inkkaria tuolla tavalla. Sehän menee kuin vanhalla tekijällä.

 

Nittania nauratti Peran hämmästys. Nittan oli kaunis hymyillessään ilman meikkiä ja sitä koulun nyrpeää ilmettä.

 

- Vai et ollut tuntea. Et sä olekkaan tuntenut mua. Mä olen melonut monet kerrat teidän mökin ohi ja sä olet vain vilkaissut kanoottiin päin. En ilmeisesti kiinnostanut sua tarpeeksi. Tai olen sitten liian ruma. Pitäis kai pitää lomallakin tuo koulunaamari päällä että paikalliset kundit huomaisi.

 

Ja samalla Nittan muutti kouluilmeensä naamalleen ja oli heti flirttailevan näköinen.

 

-Ei tuo onnistu ilman sitä meikkiä. Et onnistu peittämään luonnollista kauneuttasi. Ja ole hitossa lomasinä. Paremman näköinen sinä olet nyt kuin koulussa... Tuota... En mä nyt tarkoita ettet olisi … Parempi kun en puhu ollenkaan. Tuonkin voi ottaa loukkauksena. Minä vaan siis pidän enemmän sun lomailmeestäsi. Kyllä sinä tiedät. Tuota... Sä halusit siis matikan opetusta? Mistäs nyt sitten kiinnostus yht'äkkiä tuli?

 

Nittan istuutui Peran viereen hiekalle. Pera tunsi Nittanin lämmön lähellään ja hänestä tuntui samalla kertaa vaikealta ja mukavalta.

 

-Mä vaan rupesin funtsimaan, että muutaman vuoden päästä pitäis pyrkiä jonnekin kouluun jatko-opiskeluihin ja matikkaa mun ainakin pitäis parantaa. Ja muutakin kyllä mutta matikka on se pahin. Muut aineet mä pystyn kyllä klaaraamaan enemmällä lukemisella mutta tuo matikka. Siitä mä en tajua mitään. Ja siinä sä olet paras. Ja sitäpaitsi samalla mä voin tutustua suhun paremmin.

 

Viimeistä lausetta sanoessaan Nittan virnisti alta kulmiensa rypistäen samalla nenäänsä tavalla joka otti Peraa sydämmestä. Pera punastui hiukan ja meni hämilleen. Nittan oli nyt aivan erillainen kuin koulussa ja Perasta se tuntui mukavalta. He katsoivat hetken toisiaan silmiin.

 

-Niin?... Tuota?... Mistäs meidän pitäis sitten aloittaa. Oot sä yhtään itse tietoinen. Kyllähän minä sua mielelläni opetan. Samalla tulee hiukan itsekin kerrattua.

 

-Mä tuossa olen pikkasen kartoittanut mitä luulen osaavani ja mitä en. Sitä osaamattomuutta on vain enemmän.

 

Selvästi Nittanillekin oli tullut hiukan punaa poskille ja hän hämillisenä otti kanootista laukun. Sieltä hän kaivoi matikankirjoja ja voileipiä. Ja viimeksi hän nosti sieltä pullon keltaista jaffaa.

 

- Mä huolehdin sitten näistä eväistä. Jos sä vaan kestät mua? Mä olen kyllä matikassa aika toivoton.

 

 

     

 

     Musana Sibeliusta