Savustusta


Yksi leireilyn ihanuuksista suurinpia on tietenkin nuotio ja nuotiolla paistettu rasvainen makkara. Vaan se nuotion sytytys. Ensin puut ladotaan oikea oppisesti ja sytykkeitä alle. Sellaisia millaisia nyt paikalta löytyy tai vuollaan niitä tuohuksia. Ja sitten kun on käytetty puoliaskia tikkuja, niin alkaa jo vihdoin näkyä pieni kituliekkikin. Ja siihen sitten puhalletaan savun kirvelevin silmin. Nenä nokisena puhalletaan ja puhalletaan ja puhkutaan. Ja savun tulo kyllä yltyy muttei tuli. Ja mikä kumma siinäkin on, että se savu tulee aina päin puhallusta? Niinkuin vastavirtaan. Ja aina tunkee nenää ja silmiin ja keuhkoihin. Mutta kyllä se nuotiokin yleensä syttyy jossain välissä. Yleensä pojan sytyttämänä. Eikä hänellä ole kuitenkaan nenä noessa.

Sillä aikaan kun poika sytyttää sen sun kokoamasi ja savustamasi nuotion, niin itse vuolee sopivat makkaratikut. Onneksi yleensä on mukana tarpeeksi terävä puukko. Tulee siistinpi haava sormeen eikä vuoda verta niin paljon ja haava paranee paremmin. Poika kyllä hakee tukevammat tikut sillä aikaa kun itse laittaa sen laastarin sormeensa. Kokemus on opettanut , että ei niin pientä reissua, ettei laastareita olisi mukana.

Eikä sitten muuta kuin paistamaan sitä makkaraa. Sekin kyllä sujuisi paremmin jos ei tarvitsisi kokoajan vaihtaa paikkaa. Meinaan kun se savu aina seuraa meikäläistä. Vaikka olisi kuinka monta ihmistä siinä notskin ympärillä niin savu suorastaan hyökkää meikäläisen kimppuun. Ja lopuksihan siihen makkaran ja itsensä savustamiseen kyllästyy ja syö puolikylmän makkaran sellaisenaan. Vähän nyt tietenkin hiilet narskuu hampaissa. Kertaalleen nuotiosta pelastettu. Ja kyllä se onkin hyvää. Tarpeeksi nälkäisenähän sitä syö ihan mitä tahansa. Ja luonnossa rämpiessähän on aina nälkä.


 Musana Viikate