Tultiin tänään mökiltä. Lähdettiin hyvissä ajoin ajelemaan autolla kohti kotia. Tosin mökillä alkoi juuri paistaa aurinko sateisen yön ja harmaan aamun jälkeen. Muitakin oli liikkeellä. Kouvolan jälkeen oli jo hiukan ruuhkaakin. Uudella leveäkaistatiellä ei kaikki oikein ole vielä sisäistäneet ajo-ohjeita. Sen sijaan että ajettaisiin oikealla, ajetaan keskellä tai vasemmalla kaistaa. Tänäänkin joutui väkisin ohittelemaan muutamia autoja. Ehkä he mielsivät ajavansa jonossa jossa ei saisi ohitella. Mutta kun heistä ja muutamasta rekasta pääsi ohi ei ollutkaan enää jonoa. Elikkä ko. jono oli vain tehty harha. Ei siellä tarvitse körötellä 80km tunnissa rekan perässä. Kyllä ne voi ohittaa. Ja ohitus tapahtuu turvallisesti leveällä tiellä.

   Kotona kaikki on kunnossa. Painoani en vielä punninnut. Saas nähdä kuin kävi mökkireissun kanssa. Nousiko paino vai pysyikö ennallaan. Tuli kylläkin otettua muutama lasi viiniä ja muutama pullo olutta. Katsotaan kunhan punnitsen itseni tossa illalla.

   Mustikoita poimittiin reilu ämpärillinen. Putsattiin ja nyt ne on jo pakkasessa. Edellisen reissun kanssa nyt on mustikoita vajaa 2 ämpärillistä pakkasessa. Sehän nyt periaatteessa riittäisi, mutta jos mennään mökille vielä parinviikon päästä, niin lisää kerätään. Riittää sitten lapsillekin jakaa siitä. Kyllähän jo tuostakin varmasti osa menee tyttärelle.

   Punnitus tuloksia siis myöhemmin. Pitäkää peukkuja.

   Ei musaa tällä kertaa.