Vielä yksi aamuyö töitä(kestää puoleenpäivään) ja sitten on viikonloppu ja joulu. Onneksi voin tehdä viimeiset ostokset jo päivällä, kun pääsen töistä. Ei ole (ehkä) niin pahasti porukkaa kaupoissa. Ostamista vielä riittää. Tuore ruokaa lähinnä.

   Tänään tein tämän joulun hyvän työni. Vein eläkkeelle jäänelle työkaverille työporukan terveiset ja herkkukorin. Rahat koriin olimme keränneet läksiäis lahjaksi jo hiukan aiemmin. Kiertolenkkiä kotimatkalle tuli vain n. 60km. Tosin hyödynsin lenkkiä sen verran että käväisin Myrskylässä hakemassa Safulta kalatuotteita jouluksi. Safu on erinomainen savustamo Myrskylässä. Tuotteet ovat mielestäni koko Suomen kärkikastia. Mukaan tarttui mm. kylmäsavulohta, sitruuna kraavattualohta ja Pykeijanlohta. Pykeijanlohi on valmiiksi marinoitua kalaa joka paistetaan uunissa itse valmiiksi. Suosittelen kokeilemaan.

   Jos huomenna en kirjoittele tänne, niin poikani on tullut kotiin jouluksi. Hän valtaa tän tietsikka huoneen ja en pääse ehkä päivittämään blogiani. Siltävaralta jos näin käy niin toivottelen kaikille jo nyt hyvät ja rauhalliset ja antoisat joulut.

   Musana klassista