Sämpylöitä tuli reilu 60 kpl. Pullia reilu 70 kpl joista osasta tehtiin omenapiirakoita. Vaimo leipoi oikeita omenapiirakoita kaksi pellillistä. Ruoka on uunissa hautumassa. Riisipuuro jää tekemättä. Maitoa ei ole nyt kotona tarpeeksi ja ei jakseta enää lähteä lähikauppaanakaan.
 189072.jpg
   Tässä osa pakastimeen menvästä satsista. Aikapaljon jätettiin ihan syömistä varten. Tässä ei ole vielä sämpylöitä mukana.

   Vaimo oli heti aamusta ahertanut. Siivosi keittiön kaapit. Minä poika aamu-unisena vetelin siihen aikaan vielä hirsiä. Kyllä nyt taas keittiöstäkin löytää kaikki tavarat. Kyllähän ne kaapi olivatkin jo päässeet sortumaan.

   Nyt tuon leipomisurakan  ansiosta tuo koipi onkin hiukan enemmän turvoksissa ja muistuttaa ikävällä tavalla olemassa olostaan. Täytyisi muistaa pitää se levossa mutta kun ei millään malta. Tahtoo jäädä hommat vaimon tehtäväksi. Ja nuo ostosämpylätkin jo kyllästyttää. Kaikki saman makuisia.

   Musana Sibeliusta