Saapas

    Kumisaapas. Tuo mökkipaikan käytetyin ja tärkein jalkine. Ainahan sitä tarvitaan kun metsään mennään. Kun on noita käärmeitä meilläkin siellä ympäristössä. Siis kun lähdetään sinne metsään niin etsitään sitten ne saappaat. Yleensä ne ei ole siellä minne olet ne viimeksi jättänyt. Meinaan kun tuo vaimo tuppaa ne aina siirtämään näkyviltä jonnekin pois. Ja lopuksi tietenkin otat sitten pojan saappaat. Eihän niitä omia löydy. Pojan saappaat ovat kuitenkin hiukan liian isot. Elikkä etsitään toiset villasukat jalkaan kun ne saappaat muuten lonksuaa liikaa. Ovat kooltaan kuin varrelliset kanootit. (onkohan tommosia olemassakaan. Meinaan siis varrellisia kanootteja) Siis sitten etsitään niitä sukkia. Viimeksi ne oli kaapin alahyllyllä, muttei enää. Nyt ne sitten löytyy entisestä puulaatikosta.(siis polttopuu sellaisesta) Hyvä, oltiin siis menemässä ulos metsään ja mulla on pojan saappaat (ne varrelliset kanootit) ja kahdet villasukat. Niistäkin toiset taitaa olla pojan. Kokoa perunasäkki. Sitten vaan metsään. Saappaat pyörii jaloissa kuin entinen mies polkkaa tanssilavalla kännipäissään. Varrelliset kanootit jaloissa kompastellaan risuihin, nekun on nykyään korkeammalla kuin silloin nuorena. Meinaan siis nuo risut on korkeemmalla.

   Saavutaan suolle. Siellähän on hyvä kohentaa kuntoaan vaikkei juoksekkaan kun Myllynen sauvat kädessä. Rämmitään suolla näillä varrellisilla kanooteilla. Aika hyvin ne suurimman osan ajastaan kannattavat, kun ovat niin suuret mutta sitten jossain välissä ei kannattele. Ja se kohta onkin sitten siellä märimmällä ja upottavimmalla paikalla. Viimeistään tässä vaiheessa sitä huomaa että menneen talven lumia on nämäkin saappaat. Vuotavat kuin seula. Onneksi ei olla kanootilla kuitenkaan järvellä. Jos kanootti vuotaisi tällä tavalla niin uinti reissuksi muuttuisi. Meinaan se kanootti reissu.

   Tämä suolla rämpiminenkin muuttuu. Ei tosin uimiseksi vaan tosikuntoiluksi. Yrittäkääpä nostella suolla jalkoja varrelliset kanootit jalassa täynnä vettä ja jalkojen ympärillä vielä litimärät perunasäkit. Ei voi muuta todeta kuin "litsis lotsis astutaan, vaikka vähän kastutaan" niinkuin entisessä kansakoulun lukukirjassa sanottiin. Ja kastutaanhan siinä muualtakin kuin jaloista. Ensin hiestä ja sitten suovedestä kun kompastuu siihen suolla olevaan liian korkealla lojuvaan risuun. Ja ei ne märät kanootit sitten enää kannattele. Nehän painaakin kuin sulhanen hääyönä liikaa juotuaan ja bestmanin häntä kantaessa. Siis sulhasta kantaessa.
 
  Loppumatka meneekin jo hiukan mukavammin, kunhan  ensin pääsee sieltä suolta pois. Peevelin risutkin on vain nousset vieläkin korkeammalle. Ainakin kun yrität  niiden varrellisten kanoottien ja märkien perunasäkkien kanssa ylittää niitä.

   Kun vihdoinkin mökillä sitten riisut noita kumisaappaita ja villasukkia niin mieleen tulee rauha ja onnellisuus. Onpahan taas nautittu luonto retkeilystä ja kuntoilusta ja raikkaasta ilmasta. Kun vain olisi vielä muistanut ottaa tuon repun tuosta kuistilta mukaan. No onpahan kahvi termarissa valmiina. Ja eväät.

   Musana Sibeliusta