Voih, näitähän riittäisi jos vain ilkiäisi kertoa. Itsehän olin varsinkin alaluokilla hiljainen, kiltti ja se joukon nynnerö. Elikkä eipä sieltä riitä kerrottavaa mutta myöhemmin lähenpänä murrosikää jo jotain tapahtui minunkin päässäni. Hyvää vai huonoa? En tiedä.

   Liikunnastahan minä pidin mutten kilpailemisesta ja sen tein selväksi myös liikunnan opettajille. Liikunnan numero oli yleensä siitä huolimatta aina 8. Tykkäsin joukkuepeleistä eritoten koriksesta ja futiksesta. Molemmissa olin aina luokan joukkueessa ja koriksessa lyhyydestäni huolimatta myös välillä koulun joukkueessa. Mutta yksilölajien kilpailut minä pistin "läskiksi".Siispä kun meillä oli sitten niitä kilpailuja minä protestoin omalla tavallani.

   Kerran meillä oli hiihtokilpailut ja olin juuri voittanut arpajaisista uudet säleJärviset. Siihen aikaan uusinta ja hienointa suksi tekniikkaa. Opettaja jo siinävaiheessa tiesi minun kantani ja laittoi minut lähtemään ensimmäisenä ladulle. Hiihdettyäni pari ensimmäistä metriä pysähdyin ja huikkasin opettajalle:" Minua ei sitten kannata odottaa ihan heti maaliin. Minä aion nauttia hiihtämisestä!" Ja jatkoin matkaani rauhallisesti. Seuraava lähtiä jo ohitti minut sitten lähtösuoralla. Hiihtelin rauhassa metsän kätköihin ja ensimmäisen kilpaladulta poikkeavan ladun kohdalla poikkesin omalle reitilleni. Laskin siellä mäkeä ja hiihtelin paljon pitemmän lenkin kuin kilpalatu ja illan alkessa hämärtää saavuin maalipaikalle. Eihän siellä sitten enää ketään muuta ollut. Ei edes opettajaa. Hiihtelin siitä sitten kotiin ja seuraavana päivänä menin kouluun kuten pitikin. Minun nimeäni ei muuten näkynyt tulos liuskalla. Kumma juttu? Eikä opettaja ikinä sanonut asiasta mitään. Se jäi siihen.

   Toinen kerta sitten meillä oli maastojuoksu kilpailut. Opettaja jostain syystä päätti lähettää meidät juoksemaan samalla tavalla kuin hiihtokilpailuissa, puolenminuutin välein. Sillä kertaa meitä sitten olikin 5 kaverusta jotka hiukan nuristiin kilpailemista vastaan ja opettaja laittoi meidät lähtemään ensimmäisinä. Minua ennen lähteneet odottelivat minua ensimmäisen mutkan takana ja sitten me käveltiin lenkki ympäri. Kavereilla oli tupakat suussa. Minulla ei. Minähän en koskaan ole polttanut kuin sen yhden savukkeen. Se oli kilpailua se. Nyt kyllä opettaja oli vastassa ja saatiin hirveä saarna ja vielä jälki-istuntoa tuosta tupakasta. Yksi kaveri kyllä yritti sanoa että minä en ollut polttanut, mutta menin mukaan jälki-istuntoon. Olinhan ollut hengessä mukana. Tulos liuskalla en muuten ollut viimeinen. Mehän tultiin maaliin rintarinna ja olimme lähteneet "kilpailuun" puolenminuutin välein. Olin siis 5:ksi viimeinen. :)

   Oih niitä aikoja.Ihan mukavaa aikaahan se oli. Lisääkin kerrottavaa olisi, mutta kerrotaan toisella kertaa lisää. Kuten suunnistuskilpailussa jossa pärjäsin kävelemällä tai kuvaamataidon tunnilla jolla nukahdin. Tai pesäpallo pelistä jossa muutama meistä teki lakon. Mutta se on jo toinen tarina se.


    Musana Tchaikovsky