Eli Marttisen 7 päivää


           1. päivä lauantai

Marttinen heräsi lauantai aamuun normaaliin aikaan. Kello näytti seitsemää aamusta. Hän aukaisi silmänsä ja katseli kattoon. Katossa oli maalarin tekemä virhe. Pohjamaali paistoi tummenpana läpi yhdestä kohtaa. Se täytyisi korjata. Marttinen ei ollut huomannut tuota aikaisemmin vaikka oli asunut tässä asunnossa jo 20 vuotta. Ei hänellä ollut aikaa ikinä katsoa kattoa. Hän oli joka aamu noussut tähän aikaan ja lähtenyt töihin. 20 vuotta. Ei lomaa, ei viikonloppu vapaata. Vain joulun hän oli ollut kotona. Oman firman pyörittäminen vaati veronsa. Tai ei se ollut veroa. Se oli hänen harrastuksensa ja työnsä samalla kertaa. Tämän hän oli tehnyt aina vapaaehtoisesti ja omasta halustaan.

Tämä aamu oli toisin. Nyt hän oli vapaalla, lomalla tämän viikon. Firma oli myynnissä ja hän oli edelleen sen johtaja. Johtaja niin kauan kuin haluaisi. Se oli ollut yksi tärkeimmistä kauppa ehdoista. Hänen firmansa ja hänen ehtonsa.

Marttinen nousi ylös ja puki päälleen pukunsa. Moitteettoman hyvin istuva mittapuku. Ja kallis. Niitä hänellä oli vaatekaapissa useita eri tilaisuuksia varten. Frakkikin oli oma ja sitä oli myös käytetty. Viimeksi presidentin uudenvuoden vastaanotolla. Olihan hän teollisuuden merkkihenkilöitä. Hän katseli pukuaan ja totesi sen olevan liian hieno tähän päivään. Muuta ei kuitenkaan ollut. Ei ollut vapaa-ajan asuja. Eihän hänellä ollut ikinä vapaa-aikaakaan. Täytyisi siis ostaa. Minkalaisia asuja sitä nykyään käytettiin hän mietti laittaessaan kahvia tippumaan. Onneksi hän oli eilen muistanut käydä kaupassa ostamassa kahvia ja muuta aamupalaa. Eihän hän ennen ollut keittänyt itselleen kahvia kuin jouluisin. Aamupalan hän oli aina käynyt syömässä tehtaan ruokalassa työläisten joukossa. Kaurapuuro oli kuulunut joka arkiseen aamuun hänellä. Työntekijät olivat arvostaneet häntä sen takia. Hän oli kuin olisi kuulunut heidän joukkoonsa. Työläinen hänen isänsä oli aikoinaan ollutkin. Hänkin oli itse ensimmäiset roponsa ansainnut duunarina kaupungilla.

Tämä aamu oli siis erillainen. Ja päiväkin. Marttinen otti jääkaapista sinisen lenkin ja kananmunia. Teki pikaisen oman versionsa munakkaasta. Tälläisiä hän oli tehnyt opiskelu aikanaan. Silloin hän oli vielä tehnyt ruokaakin. Silloin hän oli myös rakastunut. Rakastunut ainoan kerran elämässään. Ja mennyt myös naimisiin. Marttinen istuutui keittiön pöydän ääreen ja katseli ulos. Niin, hän oli ollut naimisissa. Se oli ollut lyhyt avioliitto. Onnen lopetti auto onnettomuus. Ja syy oli hänen. Ja hän hautasi vaimonsa hautausmaalle ja itsensä firmaan.

Marttinen lopetti muistelonsa ja mietti mitä sitä vapaapäivinä tehdään. Mitä hän tänään tekisi. Hän muisti läheisen puiston ja sen kojun jota oli usein katsellut ohi ajaessaan. Mutta hänen pitäisi saada kevyemmät vaatteet. Loma vaatteet. Vielä ei kaupat olleet auki ja tuskin tuo kojukaan. Hän otti lisää kahvia ja käveli läppärinsä luokse ja avasi sen. Ja alkoi tutkia sähköpostiaan.

Parin tunnin kulutua hän nousi ylös. Joi jäähtyneen kahvinsa jämät ja lähti ulos. Hän käveli läheiseen tavarataloon. Ja etsi sieltä itselleen shortsit ja t-paidan. Kengiksi hän osti lenkkitossut. Marttinen kävi vaihtamassa vaatteensa ja lähti edelleen kävellen läheiseen puistoon. Ulkona hän ei ollutkaan kävellyt kuin aniharvoin. Kunnostaan Marttinen oli pitänyt huolen tehtaan kuntosalilla. Kuntosali oli kaikkien työläisten käytössä. Sielläkin Marttinen kävi niinkuin duunarit. Heidän joukossaan tasavertaisena. Hän sinutteli heitä ja he sinuttelivat häntä. Marttinen oli pidetty mies duunareiden joukossa.

Mutta nyt hän käveli jäntevin askelin upouusilla lenkkareillaan puistoon ja etsi sen kojun. Kojukin oli jo avannut luukkunsa ja siellä oli ensimmäiset asiakkaat jo valitsemassa itselleen jäätelöä. Jäätelötötteröä Marttinen ei ollut syönyt 20 vuoteen. Nyt hän halusi sellaisen. Ensiksi hän hämmentyi valikoiman laajudesta mutta huomasi siellä olevan myös ”vanhan ajan vaniljajäätelöä”. Hän valitsi sellaisen kolmella pallolla ja meni rantapenkille istumaan ja nauttimaan. Hän söi jäätelöä ja mietti mitä seuraavaksi tekisi. Lomalla kun oli.


Marttinen muisti nuoruuden harrastuksiaan. Nuorena hän oli pyöräillyt ja uinut. Uinut ja sukeltanut snorkkelin kanssa. Sitä hän nytkin halusi tehdä. Hän muisti nähneensä urheiluliikkeen autostaan ajaessaan töihin. Marttisen päässä kypsyi heti päätös. Nyt ostamaan fillari ja snorklaus välineet ja sitten uimarannalle.

Urheilukaupassa hän sai apua nuorelta myyjältä. Eihän hän tiennyt uusista pyöristä mitään. Eikä sukellusvarusteistakaan. Myyjä opasti kärsivällisesti fillarin käytössä. Neuvoi parhaan reitin uimarannalle jolla Marttinen oli yli 20 vuotta sitten ollut vakio kävijä. Nyt hänellä oli varusteet huomista varten. Uiminen sai vielä odottaa. Tänään hän tutkisi vielä pyöräänsä ja testaisi sen käyttöä ja toimivuutta. Ensiksi pitäisi kuitenkin vielä syödä. Tässä omituisessa aamussa hän oli syönyt vain aamiaisen ja nyt alkoi jo tulla nälkä.

Marttinen meni läheiseen valintamyymälään ja alkoi miettiä syötävää. Hän ei ollut vuosiin tehnyt mitään ruokaa. Hän päätyi vanhojen muistojen vuoksi tuttuun säästöruokaan., Tonnikalamakaroni salaattiin. Tätähän se Marttinenkin teki opiskelu aikoinaan. Syötyään hän kävi päivälevolle. Sitäkään hän ei ollut tehnyt pariinkymmeneenvuoteen ja se tuntui nyt houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Iltapäivä menikin pyöräillessä ja ilta televisoita katsellessa. Television katselu keskeytyi väliin kun hän kävi välillä tutkimassa sähköpostiaan ja kirjoittamassa toimistoon ohjeita. Nukkumaan hän meni mieli täynnä odotuksia seuraavasta päivästä. Hän nukkui unia näkemättä ja sikeästi.



Musana Anna Netrebko