eli Marttisen 7 päivää

                                                                                           Osa 1/7


        2. päivä Sunnuntai


Marttinen heräsi seuraavaan päivään virkistyneenä ja levänneenä. Kello näytti seitsemää niinkuin aina ennenkin hänen herätessään. Läikkä katossakaan ei enää kiusannut. Se kuului siihen ja sen ennättäisi korjata joskus jos haluaisi.

Hän nousi rivakasti ylös, kävi suihkussa ja keitti kahvia. Sämpylän väliin hän laittoi eilisestä jäänyttä sinistä lenkkiä. Hän söi hyvällä ruokahalulla ja oli tyytyväinen. Tämä oli kuin silloin joskus muinoin opiskelu aikoina. Hän laittoi radion päälle ja etsi uutisten tilalle musiikkia. Klassinen aamukonsertti oli menossa ja hän jäi kuuntelemaan sitä syödessään.

Syötyään Marttinen pakkasi pyörälaukkuun uimahousut, snorklausvälineet ja pyyhkeen. Kännykän hän jätti kotiin. Irtiottoja elämästä, hän ajatteli. Reippaaasti polkien hän ajoi rantatietä uimarannalle. Rannalla ei ollut vielä paljoakaan porukkaa ja hän valitsi varjoisan paikan puiden katveesta. Levitti siihen pyyhkeensä ja kävi kopissa vaihtamassa uimahousut jalkaansa. Otti snorkkelin, maskin ja uimaräpylät mukaansa ja meni veteen. Varovasti hän kahlasi syvemmälle ja muisteli missä päin oli se kivi jolle he kaveriporukalla aina olivat uineet kilpaa. Syvemmällä hän aloitti uimisen hengittäen snorkkelin kautta. Nyt Marttinen nauti elämästä täysin siemauksin. Kuinka hän oli voinut unohtaa tämän kaiken? Pyöräilyn, uimisen, uimarannat ja tunteet. Mihin nämä kaikki tunteet olivat kuolleet vaimon mukana yli 20 vuotta sitten? Miksi hän oli täyttänyt elämänsä pelkällä työllä?

Uituaan tarpeeksi hän saapui takaisin pyyhkeelleen ja heittäytyi siihen pitkäkseen ja sulki silmänsä. Ranta oli pikkuhiljaa alkanut jo täyttyä. Vapaita paikkoja oli jo vaikea löytää kun Marttinen viimein havahtui ajatuksistaan tähän maaailmaan takaisin. Hän katseli pariskuntia jotka olivat tulleet lapsineen rannalle. Heillä oli eväät mukana ja lapsilla olikin nälkä niin pitkään kuin syötävää riiti. Sitten lapset kirmasivat järveen ja vanhemmat varoittelivat menemästä liian syvälle. Marttinen tunsi kaipausta sydämmessään. Hänellä ei ollut lapsia. Hänellä ei ollut ketään elossa olevia sukulaisia. Marttinen oli sukunsa viimeinen jäsen. Sen hän oli tiedostanut jo aikaisemminkin. Hänellä ei ollut ketään perijää. Mutta perittävää kyllä olisi. Valtio saisi kivan lottovoiton hänen perinnöstään. Hän oli usein miettinyt sopivaa testamentin kohdetta, muttei ollut vielä keksinyt.


Hänen lähelleen saapui keski-ikänen nainen, joka kysyi oliko siinä tilaa ja Martttinen nyökkäsi. Mihinkäs hän tilaa olisi enempää tarvinnut. Tämä pyyhkeen ala riitti varsin hyvin. Hän ummisti jälleen silmänsä ja kuunteli ääniä ympärillään. Lasten iloista mekastusta ja aikuisten hillitynpää puhetta. Välillä joku isä tai äiti huusi muksujaan varomaan leikkeissään.

"Teillä on aika kalpea iho. Älkää vaan polttako sitä. Se alkaa jo punoittaa", Marttinen kuuli viereltään keski-ikäisen naisen varoituksen. Hän avasi silmänsä ja näki naisen katsovan häneen. Martinen nousi kyynärpäittensä varaan ja katsoi ihoaan. Ja se alkoikin jo todentotta punoittaa. "Kiitos varoituksesta", Marttinen sanoi naiselle hymyillen ja jatkoi:" en olekkaan ollut täällä 20 vuoteen aurinkoa ottamassa. Itseasiassa koko 20 vuoteen en ole ottanut aurinkoa missään." Nainen katsoi kummissaan ja odotti lisää selitystä. "Öh, tuota, siis olen tehnyt töitä 20 vuotta lähes putkeen. En ole pitänyt lomaa. Ykstyisyrittäjä. Ei ole ollut oikein aikaa... ja ei kai haluakaan", naurahti Marttinen hämillisenä. Hän veti paidan päälleen suojaksi. "No jo on aikakin. Eihän sitä kannata vetää itseään piippuun edes omassa firmassa", nainen totesi ja katsoi kiinnostuneena Marttiseen. "Hyvän näköinen t-paita", totesi nainen puhetta jatkaakseen. Marttinen naurahti ja avautui kertomaan:"Enpä ole t-paidassakaan tainnut kulkea 20 vuoteen. Tuli otettua tämä nuoruuden muistoksi...kai. Rollareitahan sitä kuunneltiin silloin. Olenkohan elänyt edes viimeiseen 20 vuoteen?" Hän nousi istumaan ja katsoi naiseen:"minkälaista elämä on nykyään? Minkälaista musiikkia sitä nykyään kuunnellaan? Mitä nykyihmiset oikein tekevät vapaa-aikanaan? Olen kadottanut koko tajun nykyelämästä. Olen elänyt kuin sumun keskellä seuraamatta muuta kuin talouselämää ja työtä. Itseasiassa en tiedä nykyajasta mitään muuta kuin tuon työni. Taitaisin tarvita opasta nykyaikaan." Marttinen oli hiljaa ja nainen oli hämmentynyt. "No on teillä ainakin työnne", nainen sanoi ja jatkoi:" Minulla ei ole edes sitä. Ukko lähti nuoremman mukaan ja muksut ovat lentäneet pesästä. Mulla ei ole muuta kuin aikaa loikoa rannalla. Ja muuhun ei oikein rahatkaan riitä... työttömällä". "Minun pitää vissiin siirtyä sisätiloihin. Tuntuu vähän siltä. Olen tottumaton oleskelemaan pitkään auringossa", sanoi Marttinen ja katsoi naiseen epäröiden:"On mukava pitkästä aikaa jutella muusta kuin työ asioista, lähdetkö kahville jonnekin? Minä tarjoan". Nainen katsoi Marttiseen hetken. "En minä oikeastaan tuntemattomien kanssa ole yleensä lähtenyt. Minä olen Riitta. Jos nyt kerran tarjoat, niin ehkäpä voisinkin. Tämän kerran". "Minä olen Marttinen... siis Kaapo. Sinä varmaan tiedät jonkun kivan, rauhallisen paikan. Vai mennäänkö oikein syömään? Minä edelleen tarjoan ja tässä ei ole mitään taka-ajatuksia. Vain ruokailu ja jutustelua. Minä taidan tarvita tällähetkellä sellaista. Olen vähän pihalla kaikesta", ehdotti Marttinen nolon näköisenä.


He pakkasivat tavaransa ja kävelivät pyörilleen ja lähtivät rintarinna polkemaan kaupunkia kohden. He saapuivat pienen baarin luokse ja nainen pysähtyi. "Eiköhän juoda vaan ne kahvit", hän sanoi ja jatkoi:"en minä ole tottunut että vieraat miehet tarjoavat aterioita noin vain. Aina niissä on taka-ajatuksia". Riitta katsoi mieheen totisena. Marttinenkin nousi pyörältään. "No jos mennään tänään vaikka kahville", hän vastasi. "Eikä minulla ole mitään taka-ajatuksia. Tunnen vain tarvetta saada keskustella jonkun kanssa. Ja te tunnutte mukavalta ja ymmärtäväiseltä ihmiseltä. Kaipaan siis seuraa". He menivät kahvilaan ja Marttinen maksoi kahvit ja sämpylät heille. He istuivat ikkuna pöytään ja alkoivat jutella. He keskustelivat ja nauttivat siitä. Heillä on hauskaa ja he nauroivat. Aika meni kuin siivillä. Marttinen haki heille vielä oluet ja he istuivat myöhään iltapäivään. Lopulta nainen puhui enemmän kuin Marttinen ja Marttinen kuunteli mielellään. Toisen oluen jälkeen he havahtuivat iltapäivään ja lähtivät pois yhdessä pyöräillen. Marttinen herrasmiehenä saattoi Riitan kotiin. Riitta kiitti illasta ja he erosivat sovittuaan tapaamisesta seuraavaksi päiväksi.

Kotiin tultuaan Marttinen tunsi itsensä yksinäiseksi ja tyhjäksi ja kuitenkin hän oli tyytyväinen tähän päivään. He olivat sopineet Riitan kanssa tapaavansa uudelleen seuraavana päivänä rannalla. Siihen hän on tyytyväinen.


Musana Virsiä