Lauri Kekkarisen The Päivä


    Lauri Kekkarinen heräsi tähän päivään intoa puhkuen. Vaalipäivä. Hän ponkaisi ensimmäiseksi, niin kuin joka päivä, kampaus pöytänsä ääreen. Sovitti huolella tupeensa paikalleen. Eihän tänä päivänä kalju saisi näkyä. Vielä olisi tunti vaalihuoneistojen avautumiseen ja hän halusi olla ensimmäinen äänestäjä omassa piirissään. Jos vaikka lehtimiehiä olisi kameroineen paikalla. Voisi kehua jo varmalla vaalivoitolla. Hän olisi yksi ääniharavista. Tiukka liivi päälle ettei vatsa näkyisi. Onneksi hänellä oli varaa hyvään räätäliin.  Ja vielä paksupohjaiset kengät jalkaan. Ei näyttäis niin lyhyeltä.
    Vielä hän malttoi juoda kupin kahvia. Sämpylää ei toki ennätänyt enää voitelemaan. Nyt mentäisiin komeasti taksilla äänestämään ja hän soitti taksikeskukseen. "Kauhistuksen kanankoipi!" hän huudahti. Kaikki taksit oli ajossa ja varattuja. Muutkin ehdokkaat halusivat olla ensimmäisiä äänestäjiä. Omalla autollaankaan ei uskaltaisi ajaa. Oli tullut juhlittua vähän myöhään edellisenä iltana.... Vai uskaltaisiko... Hän mietti kuumeisesti eri vaihtoehtoja. Hän soitti sihteerilleen. Ei! Sihteeri ei kyennyt edes vastaamaan puhelimeen. Nukkui vielä illan krapulaa pois. Nyt oli pistettävä juoksuksi... Ei, ei hän ennättäisi juoksemallakaan. Olisiko otettava oma auto ja ajettava itse? Ei! Jos hän siitä kärähtäisi se olisi poliittinen itsemurha. Olisi nyt sitten annettava periksi. Kyllä hän selityksen keksisi. Hän vaikka sanoisi , että se olisi populismia tyrkyttää itseään ensimmäiseksi äänestäjäksi. Niin hän sanoisi. Se olisi hyvä juttu.

   Vaalipaikalla oli jo jonoa kun Kekkarinen sinne pääsi. Hänen teki mieli ensin ohittaa jono ja sanoa että hänellä olisi kiire puhumaan radiolähetykseen mutta sitten hän ymmärsi, että joku voisi tarkistaa senkin asian. Ei saisi jäädä kiinni valheesta. Kumma vaan kun ihmiset eivät ymmärrä, että kyllä hänen nyt pitäisi päästä jonon ohi. Olihan hä itse ehdokas ja kansanedustaja. Kyllä hänellä pitäisi olla etuoikeus.
    Hän jonotti ja jonotti. "Hermothan tässä menee. En minä ole tottunut jonottamaan", hän ajatteli itsekseen. Vihdoin pääsi vaalikoppin ja äänestämään. Äänestys kopista hän asteli varmoin askelin uurnan luo ja loi katseen ympärilleen. Ei yhtään lehtimiestä kameroineen. Hänen intonsa alkoi jo laantua. Mikään ei tuntunut menevän suunnitelmien mukaan.

   Ensimmäiset ovensuu kyselyt alkoivat tippua. Puolueen saama äänimäärä ei vastannut ollenkaan galluppeja. Nyt Kekkarinen alkoi pelätä pahinta. Eikö vaalivoittoa olisikaan tulossa? Heinälatokin tuossa antoi lausuntojaan. Tämä olisi  vasta alkua. Muka. Into laski Kekkarisella edelleen.  Katajainenkin hymyli voiton varmana. Kekkarinen siirtyi sivummalle. Hän halusi muualle.

   Vaalitulos oli murskaava. Suurin tappio kautta aikain. Kekkarinen istui syrjemmällä. Hän ei puhua pukahtanut. Hän otti tupeen päästään ja pyyhki sillä otsalta valuvaa hikeä. "Ei! Periksi ei anneta. Onhan ne vaalit 4 vuoden päästä uudestaan. Silloin me näytämme. Syy on  vaalikarjan. Ei meidän! Ne ei ymmärrä meidän parasta." hän ajatteli ja poistui illan hämärään.


   Musana Juicea