Aleksi ja Liisa 7

                                                    Ed. osat: 1/17 , 2/17, 3/17, 4/17, 5/17, 6/17

                                                     Tai  kts. kategoriat---> Aleksi ja Liisa


  Keskiviikko 16.03.1977



Ylioppilaskirjoituksiin luettu taas kokopäivä. Liisakin lukee koko ajan. Ei tavattu eilenkään. Täytyy soitella tänään jos vaikka viikonloppuna voitas tavata. On niin hemmetin ikävä. Helpottas kai tähän lukemiseenkin. Jos vaikka luettas yhdessä välillä. No ei auta. Täytyy jatkaa kirjojen parissa.


                                  *******************************************




Aleksi laittoi taas päiväkirjan pois laatikkoonsa. Aikaisemmin kotiin tullessa Liisa ja kaksoset olivat nukkumassa ja nukkuivat yhä. Parempi onkin. Liisa oli oksentanut aamulla kun Aleksi oli lähtenyt töihin. Liisa ei ollut sanonut mitään ja oli vältellyt Aleksia. Mitähän siellä oli tapahtunut illalla. Epäillys kyllä tuli väkisinkin mieleen. Aleksi oli sitä miettinyt koko päivän. Ei meinannut tulla mitään kuvaamisesta ja kirjoittamisesta. Päätoimittajakin oli kysellyt, että missäs mennään. Aleksi oli vaan vastannut jotain rahahuolista. Olihan tuo päätoimittaja puhunut jotain palkankorotuksesta. Hyväähän sekin tietysti tekisi.

Aleksi otti lenkkimakkaran pätkän ensinälkään ja alkoi sitten valmistaa jotain lämmintä syötävää. Ilmeisesti Liisakaan ei ollut kokopäivänä syönyt lämmintä ateriaa. Kouluunkaan ei näköjään kyennyt menemään. Aleksin kuoriessa perunoita hän kuuli kun Liisa kävi vessasa. Ei tullut katsomaan Aleksia. Aleksi arvaili mielessään mikä Liisaa nyt vaivasi. Hän silppusi perunat pienemmiksi ja laittoi ne kattilaan hellalle kiehumaan. Lisäsi sinne paloitellut makkaran lopun ja pakastevihannes pussista vihanneksia. Maustoi vielä keiton ja meni sitten katsoman Liisaa. Liisa makasi sängyllä kasvot seinään päin ja olkapäät nytkähtelivät kun hän itki.

Aleksi istuutui sängyn reunalle ja silitti Liisaa. ”No, mikä nyt on maailman kaatanut?” hän kysyi Liisalta. Liisa ei kääntänyt päätään vaan jatkoi itkuaan. ”Kerrohan nyt. Se helpottaa”, sanoi Aleksi ja alkoi pelätä, että helpottaakohan. Lopuksi Liisa päätään kääntämättä vastasi:” Mä mokasin eilen. Anna anteeksi”. Liisa kääntyi Aleksiin päin ja painaantui häneen kiinni. ”Kai on parasta kertoa”, hän sanoi ja jatkoi:” Meillä oli viikolla vierailijana italialainen opettaja ja eilen oli hänen läksiäisensä. En mä huomannut missä välissä muut lähtivät ja me jäätiin kahdestaan. Sitten mä vaan huomasin suutelevani sitä ja me mentiin sänkyyn. Mä en tajuu. En oo koskaan edes pitänyt italialaisista. Anna anteeksi! En mä tahtonut pettää sua. Niin vaan kävi”. Liisa heittäytyi pitkäkseen sängylle ja itki. Aleksi nousi ja meni keittiöön. Hän pienensi lämpöä kattilan alla ja meni ikkunan ääreen. Hän ei tiennyt mitä sanoa ja mitä ajatella. Aleksi meni makuuhuoneen ovelle. ”Siellä on makkarakeitto tulella. Ota se pois kun perunat on kypsiä. Mulla ei enää ole nälkä. Mä käyn kävelemässä”. Aleksi veti takin päälleen ja lähti ulos. Mennessään hän kuuli Liisan nyyhkytyksen.

Liisa kävi sammuttamassa lieden. Totesi perunat kypsiksi, otti keittoa lautaselle mutta jätti sen syömättä. Hetken kuluttua kaksoset heräsivät ja Liisa syötti heidät ja katseli kun he harjoittelivat konttaamista. Nyt vain sekään ei tuottanut hyvää mieltä.

Myöhemmin Liisa laittoi kaksoset taas unille ja odotti Aleksia kotiin. Lopuksi hän itsekin meni nukkumaan.


Musana Viikate