Aleksi ja Liisa 9


                                                                           ed.jaksot. kategoriat---> Aleksi ja Liisa 



Lauantai 18.06.1977


Tänään taas oli mukava päivä. Tavattiin Liisan kanssa heti aamulla. Olin saanut ekan palkkani paikallis lehdestä. On kyllä mieluisa homma. Harjoittelen lehtikuvausta ja toimittamista työharjoitteluna ja saan vielä palkaakin. Olin jo aikaisemmin päättänyt mihin käytän ekan palkan.

Liisan kanssa tavataan aina samassa kadunkulmassa ja olen huomannut kuinka hän usein on katsellut mua odottaessaan kultasepän liikkeen ikkunaa ja aina tietyllä reunalla siellä. Kun hän huomaa mun tulevan, niin hän äkkiä siirtyy muualle. Mutta kyllä mä olen huomannut mitä hän katselee.

Tänään mä yllätin hänet. Tuon liikkeen vieressä on kukkakauppa. Mä pyysin ekaks Liisan sinne. Siellä mä pyysin myyjää antamaan mulle isoimman ja kauneimman ruusun mitä liikkeestä löytyy. Kun olin maksanut sen niin mä polvistuin siinä keskellä sitä liikettä Liisan eteen ja annoin sen ruusun Liisalle. Liisa häkeltyi ja punastui. Kaikki muut asiakkaat ja myyjät siinä liikkeessä menivät ihan hiljaisiksi kun mä sanoin:" Rakas Liisa. Menisitkö mun kanssa naimisiin, Mä rakastan sua ja haluan jakaa elämäni sun kanssa niin myötä kuin vastamäessäkin?" Liikkeessä oli hiljaista ja kaikki odottivat mitä Liisa sanoo. "Nouse ylös hölmö. Tottakai mä meen sun kanssas naimisiin. Mähän rakasta sua", Liisa vastasi ja kaikki siellä liikkeessä taputtivat ja onnittelivat meitä. Yksi vanhempi pariskunta osti meille vielä lisää ruusuja ja myyjäkin laitoi muutaman ylimääräisen meille mukaan. Siitä me sitten pyörähdettiin siihen kultasepänliikkeeseen kukkapuskinemme ja ostimme sormukset. Sellaiset sileät ja yksinkertaiset. Emme me tarvitse rakkautemme sinetiksi koruja. Sileät todistaa meidän rakkaudesta aivan yhtä hyvin.

Mentiin sitten juomaan cocikset ja sovittiin vielä pitävämme kihlauksemme salassa. Julkaistaan sitten kun on sopiva tilanne.



                                    ***********************************


Aleksi istui sohvalla päiväkirja sylissään. Nosti katseensa siitä ja sulki silmänsä. Kaksoset ja Liisa nukkuivat vielä. Oli aikainen aamu. Hän ei enää saanut unta. Kuinka tästä tilanteesta selvitään. Palaisiko heidän välinsä enää ennallee? Mutta, kuten kosiessa ja papillekin oli tullut luvattua:" jakaa elämäni sun kanssa niin myötä kuin vastamäessäkin". Tämä oli kai sitä vastamäkeä. Ja jyrkkää sellaista. Kyllä hän tiesi mitä oli tehtävä. Oli annettava anteeksi ja katsottava eteenpäin. Eteenpäin ja mitä se tuo tullessaan. Mutta keskusteltava on.

Kaksosten vaativa itku herätti Aleksin aatoksistaan. Hän nousi ja meni katsomaan lapsia. Siellä ne tuhersivat itkua. Hän otti toisen toiselle olkapäälle ja toisen toiselle. Samassa Liisakin tuli ja otti toisen kaksosista. He kaikki menivät taas olohuoneeseen ja Liisa alkoi imettää lapsia. Liisa oli väsyneen näköinen. Aleksi meni keittämään aamukahvit. Hän teki siinä samalla voileivät heille kummallekin. Hänhän oli päätöksensä tehnyt. Ei kannattanut heittää pois sitä kaikkea hyvää mitä he Liisan kanssa olivat kokeneet. Hän halusi vielä yrittää. Jos vain Liisakin haluaisi.

Hetken päästä Liisa tuli kaksosten kanssa keittiöön ja vauvat laitettiin istumaan vauva-istuimiin. Toinen oli toisessa päässä pöydällä ja toinen toisessa. Liisa ja Aleksi istuivat vastakkain pöydän molemmin puolin. He olivat hetken hiljaa. "Anteeksi että mä kysyn, mutta kai teillä oli edes kortsut? Mä vaan, että ei tulis tulevaisuudessa mitään yllätyksiä". Liisa nosti päätään pöydästä ja katsoi Aleksiin:" Haluuts sä vielä jatkaa mun kanssa? Kyllä, kyllä meillä oli kortsut. Mä... mä itse vielä laitoin sen. Sillä oli niitä... Aleksi! Hitto kun mä olin hölmö. Mä olin niin kännissä.. ja helvetti! Mikä muhun oikein meni? En mä tiedä. Anna anteeksi kulta. Mä rakastan sua". Aleksi katsoi vaimoaan:" Mä joskus kosiessani siellä kukkakaupassa ja papin edessä myöhemmin lupasin rakastaa sua myös vastamäessä. Tää on kai sitä vastamäkeä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mutta eiköhän me tästä selvitä. Yritetään ainakin".

Aikansa keskusteltuaan he pukivat lapsille päälle ja lähtivät vaunuja työntäen päiväkävelylle. Aleksi työnsi vaunuja ja Liisa käveli rinnalla välillä painaen päänsä Aleksin käsivartta vasten. Kävellessään he vielä puivat asiaa. He halusivat selvittää asian perinpohjin. Puhtaalta pöydältä olisi helpompi jatkaa niinkuin Liisa siinä jossain vaiheessa päiväkävelyä totesi.

Loppupäivä oli kuitenkin aika hiljaista ja kumpikin oli omissa oloissaan ja aatoksissaan.


Musana Viikate