Ei mitään




Kävelen hiljaa metsässä. Pysähdyn ja kuuntelen. Ei kuulu mitään. Mutta aivan selvästi. Taas. Taas minua seurattaan. Aivan selvästi joku seuraa minua. Alan juosta. Juoksen lammen reunalle. Pysähdyn ja taas kuuntelen. Ei mitään. Mutta tunnen. Minua seuraa joku. Kierrän lammen ympäri kontaten ja ryömien. Se toinen ei voi nähdä minua kun ryömin matalana.Vai voiko? Muistan sen pahan suon. Sitä ei voi ylittää kuin yhdestä kohtaa ja siinä näen hänet tai sen joka minua seuraa. Säntään juoksuun ja juoksen kuin hullu väistellen puita, pensaita, oksia. Oksat räsähtelevät päin kasvojani jättäen punaisia veri juovia. Saavun suon reunaan ja pysähdyn ja kuuntelen. Ei mitään. Lähden ylittämään suota. Rämmin pitkin vetistä, hyllyvää, upottavaa suota ja hyppään mahalleni ainoan suon ylittävän märän polun viereen ja katselen taakse jättämääni taivalta. Ei mitään. Mutta joku uhkaa minua. Olen aivan varma.Kuuntelen. Ei mitään. Säntään taas hikiseen juoksuun pitkin upottavaa, hyllyvää, märkää suota. Kompastun välillä ja uppoan mutaan mutta jatkan juoksua mudan valuessa pitkin niskaani valuen housujen kauluksesta sisään täyttäen saappaani. Saavun suon toiseen reunaan ja jään makaamaan mättään taakse ja kuuntelen. Ei Mitään.


Saavun kotiin. Äiti istuu keinutuolissa kutoen villasukkaa. Ja koirani on jo tullut kotiin ilman minua.

911871.jpg


Tuosta alunperin piti tulla pakinaperjantain "epäillys". Muttei tuo enää oikeastaan tuntunutkaan hauskalta.


Musana Viikate