Kaarnalaiva





Isä huikkasi pojan luokseen. Poika tuli koko 7-vuotiaan tarmolla. Isä antoi pojalle pienen puukon.

    -Se on sitten terävä. Se on oikea puukko. Ei mikään lelu. Nyt kun sinä olet jo niin iso että menet kouluun syksyllä, niin täytyy sinunkin saada oma puukko.

Poika katsoi isäänsä onnellisen näköisenä ja käänteli pientä lapsien kokoa olevaa puukkoa kädessään. Otti sen ulos tupesta ja laittoi se takaisin useaan kertaan. Kokeili peukalolla sen terää kuten oli nähnyt isänkin tekevän. Pieni veripisara ilmestyi peukaloon ja poika katseli säikähtäneenä isäänsä. Isä hymyili ja puhalsi peukaloon.

-Ei se mitään. Mies joka ei ole saanut haavaa puukosta, ei ole koskaan pitänyt puukkoa kädessään. Isäkin saa haavoja joka kesä ja monta. Se kuuluu asiaan. Tämän puukon minä sain omalta isältäni kun olin 7-vuotias. Ja nyt se on sitten sinun. Pidä siitä hyvää huolta. Kuivaa se aina käytön jälkeen tai se ruostuu. Se ei ole ruostumatonta terästä. Ja nyt opetellaan sen käyttöä. Samalla minä kerron kuinka minun isäni antoi sen minulle ja opetti vuolemaan.

Isä otti puupalikan käteensä ja näytti kuinka vuollaan. Hän neuvoi poikaa kädestä pitäen.

-Ei saa sitten vuolla itseään päin tai peukaloa vasten. Siinä tapahtuu helposti vahinko. Eikä tietenkään saa vuolla toista päin. Käsi voi aina lipsahtaa.

Hän istahti penkille ja katsoi hymyillen poikaansa.

-Minun isäni, siis sinun ukkisi, antoi tämän minulle eräällä retkellä. Meillä oli mukana kahvia,leipiä, maitoa ja makkaraa. Menimme veneellä sinne mökkisaareen missä mekin aina käymme sinun ja äidin kanssa. Siellä ukkisi teki minulle minun ensimmäisen onkeni. Pihlajasta hän sen teki. Me ongimme ja söimme eväitä. Silloin ukkisi sitten antoi minulle tuon puukon. Minäkin sillä ensimmäiseksi vuolin sormeeni haavan. ja sitten pienen kaarnalaivan. Eihän se tietenkään kulkenut suoraan.

Isä vaikeni hetkeksi ja vuoli palikasta lastuja. Palikkaan alkoi tulla vähitellen muotoja. Jotain hevosta muistuttavaa. Ja lopuksi se oli kaunis pieni yksisarvinen hevonen.

- Tämä on sinulle. Sinäkin isonpana osaat vuolla tämmöisiä kun harjoittelet.

Poika käänteli yksisarvista kädessään.

-Se on hieno. En minä tämmöisiä osaa.

- Kuule ukkisi opetti, että se on helppoa. Otetaan vain sopiva palikka käteen ja katsotaan miltä se näyttää.

Isä otti uuden palikkan ja käänteli sitä käsissään.

-Tässäkin on selvästi pöllö... Tai oikeastaan huuhkaja. Katsos vaikka. Ja nyt kun tiedetään mitä siellä sisällä on niin otetaan vain se kaikki ylimääräinen pois.

Ja isä alkoi taas vuolla. Poika katseli tarkkaan pitäen omaa puukkoaan kädessään ja välillä sitä kääntäen aivan huomaamattaan. Ja kohta palikasta alkoi muodostua huuhkaja.

-Katsos näin ja nyt mennään tuohon metsään niin saat vuolla ensimmäiseksi itsellesi makkaratikun ja sitten teemme nuotion tuohon pihalle ja paistamme makkarat.

Isä kiinnitti puukon tupen pojalle vyöhön.

Poika katsoi seisomaan noussutta isäänsä ja otti tätä kädestä kiinni ja he menivät ulos.

-Kesälomalla mennään sitten sinne saareen. Teemme sinnekin nuotion ja keitämme kahvia ja paistamme makkaraa. Sitä ennen sinä voit harjoitella tuota vuolemista tuolla meidän puuvajassa. Sitten kesällä osaat vuolla jo paremmin. Poika katseli omaa puukkoaan ja sitten isäänsä.

- Saanko minäkin sitten vuolla kaarnalaivan?


Musana Sibeliuksen 2. sinfonia