Tuli nyt taas sitten fillaroitua töihin. Eilen meno matka oli 30km ja tulo matka 34,6 km. Tänään lyhyemman kaavan mukaan ja molempiin suuntiin 27 km. Tosin meno matka oli 100m lyhyempi kuin tulo matka. Niin on muuten oli aiemminkin. Reitti on kyllä aivan sama. Ainoastaan eri puolella tietä. Omituista??? Aikaahan tuohon menee aivan liikaa. Jää kotihommat aina tekemättä. Sitä on kuitenkin hieman väsynyt kotiin tullessaan ja kellokin huitelee jo reilusti yli ilta seitsemän. Sitten kun vielä ottaa suihkun ja syö jotain niin ei muuta lepäämään töllön ääreen ja vielä tietsikalla käynti ja nukkumaan. Ja aamulla taas töihin.
   Huomenna en mene kuitenkaan enää fillarilla. Jatkan töistä suoraan mökille viikonlopun viettoon. Vaimo jo tarvitsee uutta ruokaa. Maanantaina sitten taas suoraan töihin mökiltä.
   Niinkuin ed. postauksessa mainitsinkin, niin kamera jäi mökille. Onneksi tuossa kännyssä on jonkinmmoinen kamerakin joten otin sillä kuvia taas tuolta Porvoosta. Olinkuin turisti ainakin. Tässä muutamia otoksia.
   1761684.jpg

   1761689.jpg

   1761692.jpg


   Ei musaa nytkään