osa 1/3

 

 

                

     Opetusta saaressa 2

 

 

 

Seuraavana aamuna Pera vuoteessaan vielä muisteli edellistä päivää. Olihan se Nittan aika pahasti pudonnut matikasta mutta ei se tyhmä ollut. Kyllä se siitä oppi kun hän selitti. Ja mukavaakin oli ollut. Nittan oli ollut aivan erillainen kuin koulussa. Perasta tuntui että hän näki nyt Nittanin sellaisena kuin hän oikeasti oli. Mielessään hän ihmetteli miksi Nittan näytteli koulussa aivan toisenlaista.

Kahvilla vanhemmat kyselivät mitä hän meinaisi tehdä päivällä ja hän vain sanoi menevänsä meloskelemaan myöhemmin päivällä kunhan nyt ensiksi lueskelisi. Pikkasen vanhemmat katselivat kun Pera otti matikankirjan ja meni pihakeinuun ja alkoi tutkia ja teki merkintöjä vihkoon. Välillä Pera pulahti uimaan ja palasi taas matikan ääreen.

Iltapäivällä hän nousi kanoottiinsa matikankirjan kanssa ja suuntasi reissunsa kohti niemenkärkeä kiertäen sen ja suunnaten nokan taas lahden pohjukkaa kohden. Nittanin kanootti oli jo paikallaan. Nittan itse loikoi hiekalla viltin päällä ilman paitaa. Näin kaukaa ei voinut yksityiskohtia erottaa mutta sen Pera tajusi ettei tytön rinnat olleet kovin pienet. Hänet huomattuaan Nittan nousi istumaan ja vetäisi äkkiä t-paidan päälleen. Peralla käväisi mielessä että olisi pitänyt olla kiikari mukana mutta samalla hän jo häpesi ajatustaan. Ruveta nyt sitten tirkistelijäksi.

Hän veti kanootin rannalle.

 

-Harmi ettei tullut tuota kiikaria mukaan... Tuolla oli kuikkia joita olisi voinut tirkistellä.

 

Nittan punastui korviaan myöten.

 

-Vai kuikkia? Niiksikö te pojat niitä nimittelette? Tiedänpähän olla huomenna varovaisempi! Kyllä mä arvaan sun ajatukset. Olempa pettynyt.

 

Nittan veti hiukan nyrpeää ilmettä naamalleen muttei sitten pokka pitänyt. Tilalle tuli kiusoitteleva ilme.

 

-Onkos sulla oikein ollutkaan yhtään tyttökaveria? Minä en ainakaan ole huomannut. Se Ritu kyllä yritti sua kovasti mutta ei sitten tainnut onnistua? Ja taisihan se Tainakin yrittää? Mutta tuosta kiikari jutusta päätellen et sinä ainakaan homo ole. Jos kerran kuikat kiinnostavat.

 

Perasta ei tuntunut mukavalta. Hänellähän ei ollut yhtään tyttöystävää siinä mielessä. Hän ei ollut koskaan ollut niin ihastunut kehenkään tyttöön. Olihan hän kuullut tuota nimittelyä juuri tuolta porukalta jossa Nittankin liikkui. Nittanin hän ei tosin koskaan ollut kuullut nimittelevä ketään tai edes kiusaavan ketään. Pikemminkin hän yritti välillä hillitä pahimpia kiusaajia. Peraa nuo nimittelijät eivät vaikkuttaneet. Hänen itsetuntonsa oli sen verran vahva että hän vain naurahti ja asia jäikin yleensä siihen. Nyt tuo Nittanin kysymys tuntui pahalta. Ja kyllä Nittankin sen huomasi hänen ilmeestään.

-Anteeksi. Tuo oli hölmösti sanottu. En mä ikinä ole susta sellaista luullut. Olenhan minä nähnyt kuinka sä katsoit sen Mirankin perään. Ja kyllä sillä aika iso perä onkin.

 

 

Samalla Nittanin teki mieli purra kieleensä. Peran Ilmeeseen tulikin heti muutos.

-Olet sä oikein seurannut mun katseita? Sä olet vakoillut mua ja ketä mä katson. Ja tuo loppukommentti oli osoitus että sä olet mustasukkainen musta? Enpä olisi uskonut. Onkos tää opiskelukin vain syy saada tutustua minuun?

 

 

Samalla Pera nappasi Nittania hartioista ja kaatoi hänet selälleen rantahietikolle ja moiskautti suukon suoraan Nittanin suulle.

-Tuossa sulle homoudesta. Ja nyt sitten opiskellaan vaikka se olisikin ollut tekosyy. On sun kuitenkin opittava matikkaa jos meinaat päästä jonnekin parempaan opiskelupaikkaan.

 

 

Nittan jäi hämmillisenä ja yllätettynä selälleen hiekalle. Naamalle nousi vahva puna joka peitti pian korvatkin ja nousi edelleen hiusjakausta pitkin kuin elohopea lämpömittarissa. Rinnat kohoilivat t-paidan alla kiivaasti ja Pera tajusi samalla ettei Nittanilla tietenkään ollut rintaliivejä ja hänen katseensa jäi katsomaan noita kiivaasti kohoilevia kumpuja joista nännien kärjet yrittivä kiivaasti työntyä esiin. Nittan pomppasi äkkiä istumaan ja veti polvensa koukkuun rintojen suojaksi.

 

- Niin meidän piti opiskella. Kyllä se oli tarkoitus. Opiskella, sillä mä tahdon päästä lääkikseen tulevaisuudessa. Ja sun täytyy auttaa mua.

 

Pera katsoi Nittania nyt uudelleen ja otti matikankirjat esiin.

 

 

Ilalla nukkumaan mennessään Pera muisteli suudelmaansa ja kuinka pehmeältä olikaan tuntunut Nittanin suu. Nittan oli vastannut hänen suudelmaansa. Hän tiesi sen. Ja hän muisti miltä Nittanin rinta oli tuntunut hänen rintaansa vasten. Ja hän nukahti hymy huulillaan.

 

1243186144_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

   Sorry tuo tekstin muotoilu. Kirjoitin tän Kertomuksen OpenOffisella ja tää vuodatuksen editori ei suostu muuttamaan mitään tästä.

 

     Musana Liszt