"Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen." Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)
Näin hänet rannalla katsomassa auringon laskua
hän istui yksin
Punaiset hiukset ja pisamia naamassa
Istuin viereen
- Kaunista ja hiljaista
sanoin
- Niin oli
vastasi hän närkästyneenä
olimme hiljaa.
aurinko laski
Hän lähestyi ja kallisti päänsä olkapäälleni
laskin käteni hänen olkapäälleen
Kuu nousi
Olimme hiljaa ja hän värisi kylmästä
laitoin farkkutakkini hänen hartioilleen
Olimme hiljaa
Hän nousi
antoi hyvänyön suukon huulilleni
- Kiitos
Hän sanoi
Ja meni pois
Se oli ensimmäinen kerta kun näin hänet
......Ja viimeinen
Kommentit