Aleksi ja Liisa 1



Maanantai 28.06.1976



Rakas päiväkirjani. Tänne mun piti kirjoittaa vain valokuvaus tietoja. Suljin nopeuksija,
aukkoja ja sellaisia.

Mutta... Tänään oli elämäni ihanin päivä. Tänään tapahtui jotain sellaista mitä mulle ei ennen ole koskaan tapahtunut. Tänään rakastuin.


Mutta aloitanpa alusta.


Heräsin aamulla auringon säteeseen, joka tunki ikkunaverhojen raosta silmiini. Kello oli n. neljä aamulla. Kurkkasin ikkunasta järvelle. Siellä oli sumuista ja lämmintä ja aurinkoista ja aivan tyyntä. Heti tuli mieleeni kamera. Sain sen isältä kesän alussa synttäri lahjaksi. Isän vanhahan se on, mutta se onkin Nikon F. Ammattilaisten huippu merkki ja malli. Eilen laitoin siihen mustavalko filmiä ja lisää on laukussa varalta. olenhan opetellut isän kanssa filmin ja kuvan kehittämistä. Ja täällä meidän mökillä on jopa labra sitä varten. Vanhempani ja sisko lähtivät eilen kaupunkiin jättäen mut yksin tänne mökille.


Elikkä nappasin kamerani ja juoksin rantaan. Otin heti laiturilta kuvia sumun verhoamasta vastarannasta. "Sumu maalaa maiseman". Muistelin isäni sanontaa. Laskin kanoottini vesille ja laskeuduin siihen istumaan. Kameran asetin syliini ja lähdin melomaan. Meloskelin rauhallisesti varoen rikkomasta luonnonrauhaa. Nappasin muutaman kuvan telkkä pesueesta. Pääsin aivan lähelle kanootillani. Jatkoin matkaani kiihdyttäen vauhtia. Ajattelin niemennokan kallion takaa aukeavaa maisemaa sumussa . Siitä saisi varmaan upeita otoksia. Vauhti oli jo aika kova kun tajuntaani tuli toisen kanootin melonta äänet. Samassa olinkin jo ohittamassa jyrkkää kallio nokkaa niemenkärjessä. Ja sieltä tuli vastaan Hän. Kovaa vauhtia kuten minäkin. Törmäyksen vältimme tiukalla käännöksellä ja kanoottimme vain hiukan hipaisivat toisiaan. Hän oli ikäiseni tyttö. Oljenkeltaiset pitkät hiukset avoinna yllään intianpuuvillapaita. Hän manasi ja katsoi minuun säikähtänein silmin. Pyysin anteeksi naama hehkuvan punaisena. Hän alkoi nauramaan ja nauru tarttui minuunkin.

"Onneksi ei kaaduttu",sanoin hänelle. "Mun kamerani olisi mennyt pilalle", jatkoin. "Oletkos ottanut kuvia?" hän kysyi. "Muutamia", vastasin. "Mutta nyt taisin löytää kuvattavaa", sain sanottua. Minä, joka yleensä olen tyttöjen seurassa tuppisuuna, Minä sain sanottua tuon. Olin itsekin yllättynyt. Katsoin häneen ja hän hymyili minulle kauneinta hymyä mitä olin koskaan nähnyt. Syvät hymykuopat punastuneilla poskilla. Sinisimmät silmät joihin upposin ja hukuin. "Jos vain saan kuvata sua?" kysyin rohkaistuneena. "Voisit meloa tuolta sumun keskeltä tuonne", viittelöin suuntaa. "Sumu maalaisi taustan maisemaa kauniisti" jatkoin häkeltyneenä omasta rohkeudestani. "Tulisit kuvaan silhuettina", jatkoin edelleen. "Mulla on kamerassa mustavalko-filmiä ja kehitän sen mökillä itse. Näkisit ne ekana ja voisit vaikka hävittää ne jos et tykkää. Voit tulla mukaan kehittämäänkin niitä. Meillä on labra mökillä ja mä olen yksin siellä", jatkoin hädissäni.

Hän hymyili ja meloi kauemmaksi osoittamaani suuntaan. "No ota sitten kuvia", hän sanoi. Nostin kameran silmilleni ja räpsin kuvia minkä ennätin. Hän meloi rauhallisesti ja minä katselin etsimen läpi häntä ihastuneena ja kamera lauloi. "Joko filmi loppui?" hän kysyi nauru silmissään. "Ei vielä. Olisi vielä kuusi-seitsemän kuvaa jäljellä", vastasin kun samalla katseeni harhaili hänen puseronsa kumpareille. Hän katsoi minuun jotenkin arvoituksellisesti ja sanoi: "No, ota sitten filmi loppuun, niin mennään kehittämään vaikka heti. Ja lupaat, että saan hävittää kuvat ja filmin jos tahdon". Hän meloi kauemmaksi, viivytteli hetken. "Kamera valmiiksi", hän kehotti ja otti yhdellä ristiotteella paitansa pois. Hänellä ei ollut rintaliivejä. Minä otin kuvia hämmentyneenä. Hänellä oli kauniit, pienet pystyrinnat. Hän meloi lähemmäksi. "Jokos filmi loppui?" hän hymyili kysyessään. "Jo, jo lo-loppui. Voidaan kehittää vaikka heti. Meidän mökki on tuolla. Tuo laituri joka näkyy" sanoin vältellen katsomasta häntä.

"Mun nimi on muuten Liisa", hän sanoi ja nauroi. "Mä oon Aleksi", vastasin loittonevalle paljaalle selälle hänen lähtiessään melomaan meidän mökille. Käänsin kanootin nokan Liisan perään ja meloin minkä ennätin.

Hän nousi jo laiturille, kun minä pääsin rantaan. Hän oli vetänyt pitkät hiuksensa rintojensa peitoksi. Paita oli vielä kanootissa. Nousin laiturille ja vedin kanootin maalle. "Uidaanko ensin?" hän kysyi.:"Tässä taitaa olla hyvä ranta". "On siinä, uidaan vaan", vastasin ja riisuin paitani. " Hän katsoi minuun ja totesi:" Mulle ei tosin tullut uikkareita mukaan, mutta ei kai se haittaa?" Ja ennenkuin ennätin vastata hän oli riisunut shortsinsa ja liukui alastomana veteen. Heitin nopeasti omatkin shortsini pois ennenkuin hän ennätti kääntyä ja olin pian vedessä. "Olitpas sinä nopea", hän nauroi ja ui luokseni, katsoi silmiin, puraisi epävarman näköisenä alahuultaan ja painautui minua vasten. Tunsin pienent rinnat rintaani vasten ja suutelimme. "Olethan mulle hellä? Mä en ole koskaan ollut vielä poikien kanssa silleen". "E,en minäkään tyttöjen kanssa", vastasin kieli kankeana....


                               ***************************************************


"Kaksoset nukkuu", kuuli Aleksi ovelta. "Mitä sä luet?" tuli kysymys heti perään. "Selailen vain tätä vanhaa kuvauspäiväkirjaani" Aleksi vastasi ja katsoi ovella seisovaa vaimoaan. Hän sulki kirjan ja laittoi sen laatikkoonsa ja lukitsi sen. "Siellä on iltatee valmiina", sanoi hänen vaimonsa ja hymyli. Aleksi katsoi vaimoaan, nousi ylös ja sanoi: "Sinä et ole sitten muuttunut yhtään eka tapaamisestamme. Samat hymykuopat ja samanlaiset ihanat rinnat". Vaimo naurahti: Ja sinä olet imartelija". "Peffakin on vielä niin pikkuinen", Aleksi tokaisi ja nipisti vaimoaan takapuolesta. "Höh, mitäs siinä nipistelet", vaimo tokaisi hyvillään. "Muistelin vain äsken eka tapaamistamme siellä järvellä ja kuinka joku kaunis järven neito vietteli viattoman poikaparan", hymyili Aleksi. Liisa pysähtyi keittiön ovelle ja katsoi Aleksiin, kääntyi ja meni makuuhuoneeseen. Mennessään tokaisi vielä: "Ei mulla oikeastaan olekaan nälkä... vielä".