Niin. Uusi vuosi alkaa. Mitähän lie tuo tullessaan. Toivottavasti on vaiherikkaampi kuin tuo 2005. Tämä vuosi oli oikeastaan pelkkää työntekoa. Ei mitään huipennuksia ollut. Elikkä arjessa se meni. Jäin orvoksi kun tuo isäni siirtyi äitini luo. Heille se onkin parempi. Se olikin merkittävin vuoden tapahtuma minun kohdallani.

   Elikkä odotan ensivuodelta jotain tapahtuma rikkaampaa aikaa ja kehitystä omassa elämässäni. Loppuisi tämä arkinen junnaaminen paikallaan. Tuskin näin tapahtuu. Joten on kai parempi tyytyä pienempiin toiveisiin. Siis pieniä arkisia ilon hetkiä harmaaseen arkeen. Tarkoitus on ainakin saada tuo paino tuonne 75 kiloon ennen kesää. Tuo on niinkuin kongreettinen asia. Tuo ihan terveyden ja itsensä voittamisen takia. Lisää liikuntaa. Eli todellisia tekoja terveyden vuoksi. Pelkona on diapetes. Äidillä se oli joten mullakin on kasvanut mahdollisuus saada se perinnollisyyden nimissä.

   Lasitöitäkin olisi tarkoitus tehdä. Suunnitelmia on niin päässä kuin muutama paperillakin. Olisikohan vihdoinkin aika toteuttaa yksi nuoruuden haave. Ostaa poikkihuilu ja opetella soittamaan sitä. En ole edes kovin musikaallinen, mutta tuo huilu on aina kummitellut mielessäni. En ole koskaan edes pitänyt sellaista kädessäni, saati yrittänyt soittaa. Tahtoisin vain kokeilla. Ehkäpä alkavana vuonna toteutan sen haaveen.

   Tuo Viirun mainitsema kirjoittaminen jäi kolmeen pieneen juttuun. Niistäkin kaksi oli jatkojuttuja. Ei julkistamis kelpoisia. Kyllä sen sanoo jo omakin  järki. Sain vain innostusta Waltarista ja Tsehovista. Ei mulla sellaista taitoa ole. Kivahan sitä on kaikenlaista kokeilla. Tosin tuossa jatko jutussa oli kyllä kiva idea. Ehkäpä kehittelen sitä ollessani taas joskus yksin mökillä. Tuollaiseen tarvitsee ehdottoman rauhan ja sitä ei ole täällä.

   Huomenna tulee taas tyttäreni miehensä ja koiriensa kanssa tänne viettämään vuoden vaihetta. Se onkin ihan kiva. Toinen koira pelkää tuota pauketta ja täällä on jonkunverran rauhallisempaa kuin kaupungissa.

   Huomenna on sitten myös nuo vaimoni 50-vuotis päivät. Emme niitä juhli mitenkään erikoisesti. En pysty tarjoamaan vaimolleni mitään hierontoja tai muuta sellaista näillä nivelrikkoisilla käsilläni. Hän taas on niin säästäväinen etten osta mitään erikoista. Tyydyin tänään käymään pienessä Porvoolaisessa suklaapuodissa(ei siinä isossa ja kuuluisassa) ja ostin sieltä hänelle vähän erikoisempia suklaita lahjaksi. Suklaa on vaimoni yksi mieliteoista. Tosin hän sanoi maistelun jälken, että nyt pidetään taukoa moisista herkuista. Meinaa nuo kilot ryöstäytyä lopullisesti käsistä. Suosittelen ko. liikettä kyllä kaikille Porvoon kävijöille. Sijaitsee kirkkotorilla.

   Musana seko klassista