Ensirakkaus



"Hitto! Kaikki kaverit jäi kaupunkiin. Pitikö iskän ja äidin pakottaa mut taas mökille? Kyllä mä olisin jo osannut olla yksin kotona. Oonhan mä jo 13-vuotta", ajatteli Niko nojatessaan pyöräänsä kyläkaupan edessä. Äiti oli mennyt kauppaan ostoksille. Niko katseli ympärilleen ja totesi liikkeellä olevan vain vanhoja ukkoja ja eukkoja. Kyläläisiä. Joukossa muutama mökkiläinen. Kauempaa paikalle saapui sentään yksi suunnilleen samanikäinen tyttö kuin Nikokin oli. Korvalapuista soi Lordin musa. Tyttöä ei Niko tuntenut. Kun ei mukavanpaakaan seuraa ollut tarjolla niin Niko moikkasi tyttöä ja kysyi mitä se kuunteli. Tyttö otti toisen korvakuulokkeen korvastaan ja käänsi sen Nikoa kohti. Taisi kaivata hänkin ikäistään seuraa. Niko painoi päänsä tyttöä kohti ja kuunteli. Nenään tunkeutui tytön dödön tuoksu ja se tuntui Nikosta mukavalta. He olivat hiljaa päät melkein kiinni toisissaan. Niko tunsi tytön lämmön ja hän vaivautui ja siirtyi kauemmaksi. "Lordi on kivaa musaa. Mulla on niiden uusin levy muttei sitä täällä mökillä pysty kuuntelee. Ei meillä ole täällä sähköä", puheli Niko hiukan hämillään. "Olettekos te uusia mökkiläisiä kun en ole sua aikaisemmin täällä nähnyt?" kysyi hän tytöltä. "Meillä on vaan mökki vuokralla. Pari viikkoa. Mikä sun nimi on? Mä oon Mari", tyttö vastasi. "Mä oon Niko. Meillä on mökki tuossa Salakkalahdessa. Ainoa vuokra mökki täällä on Salakkaniemen kärjessä. Te ootte varmaan siellä?" puheli Niko ja jatkoi vielä: "meillä on sitten sama matka. Mennäänkö yhdessä takaisin mökeille?" Samalla äiti huikkasi kaupan ovelta Nikolle, että minkalaisen jätskin tämä halusi. "Tuo kaksi suklaatuuttia", huikkasi Niko takaisin. Pyöriä taluttaen ja jätskiä syöden he kulkivat rintarinnan mökeille päin.

Seuraavana amuna Niko nousi jo varhain ylös. Haukkasi muutaman voileivän ja jätti lapun vanhemmilleen jossa sanoi lähtevänsä meloskelemaan kanootilla. Hän meloi aivan Salakkaniemen kärjesä sijaitsevan mökin ohi, mutta siellä oli hiljaista. Hän kiersi harmissaan naapuri saaren toiselle puolelle ja rantautui sinne pieneen lahteen. Otti mukaansa ottamansa puukon ja alkoi vuolla puukapulaa. "Näin sut kanootillasi ja seurasin tänne. Mitäs teet?" Mari oli soutanut veneellä rantaan. "Vuoleskelen karhua", vastasi Niko ilahtuneena. Mari istuutui rantakalliolle aivan Nikon viereen. Heillä juttu kulki ja he viihtyivät hyvin yhdessä. He loikoilivat auringossa rantakalliolla vierekkäin pitkään. "Huh kun on kuuma. Pitäisköhän uida?" Kysyi Niko nousten kyynärpäiden varaan. " Ei ole uikkareita mukana", vastasi Mari. Molemmat menivät hiljaisiksi. Niko katsoi Maria ja huomasi tämän punastuneen. Katse osui myös t-paitaan jossa kohoili kaksi pientä kumparetta ja Nikolle tuli entistä kuumempi. Hänellä oli omituinen olo ja hän nousi istumaan ja veti jalkansa tiukasti itseään vasten kippuraan ja kiersi vielä käsivartensa suojaksi. Eka kerran hän tajusi, että Mari oli tosiaan tyttö. Ja hän tajusi myös viihtyvänsä tämän tytön seurassa. "Mun on mentävä. Äiti on varmaan jo huolissaan", virkkoi Mari äkkiä ja nousi veneeseensä ja alkoi soutaa pois. Nikolle tuli kiire. Hän hyppäsi äkkiä kanoottiinsa ja meloi perään. "Tavataanko huomenna uudestaan. Mä voisin ottaa mun vanhempien kanootin. Se on kahden istuttava. Mä voisin näyttää tätä järveä sulle enemmän?" hän kysyi Marilta meloen veneen vieressä. Mari hymyili ilahtuneena takaisin ja nyökkäsi.

Seuraavat päivät meni nopeasti. He tapasivat joka päivä. Ja joka ilta Niko odotti seuraavaa päivää. He meloivat ympäri järveä yhdessä. Mieli paikka oli kuitenkin tuo saaren lahti. Siellä he saivat olla aivan kahdestaan. Sinne ei muita eksynyt. Siellä he lukivat ääneen kirjoja, uivat ja juttelivat ja Niko vuoli karhuaan. Jutun aiheet ei heiltä loppuneet.

"Katso tuota pilveä. Se on aivan Ressun näköinen", vitsaili Mari. He loikoivat aivan liki toisiaan rantakalliolla. Niko käänsi päänsä Maria kohti ja samaan aikaan Mari katsoi Nikoa. Niko ei edes tajunnut kun hän antoi suukon Marin suulle. Se oli vain ohimenevä suikkaus. Kumpikin meni hämilleen. Kumpikin punastui. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Sitten he katsoivat toisiaan ja suutelivat uudestaan. Aivan kevyesti vain. Aivan viattomasti vain. Ja kumpikin oli onnellinen.

Eräänä päivänä Mari oli hiljaa. Niko oli hämmentynyt ja ihmeissään. "Mikäs sulle nyt tuli?" hän kysyi. Vastaukseksi Marilla valui kyyneleet. Niko silitti Maria hiuksista ja yritti lohduttaa ja udella mistä oli kysymys. "Me lähdetään huomenna takaisin ruotsiin", oli vastaus. Se oli kuin isku Nikolle. Hän oli kokonaan unohtanut, että Marin porukalla oli vuokramökki. He istuivat vierekkäin aivan hiljaa. Molemmat tajusivat tämän kesän menneen. Ja tämän kesän jälkeen ei mikään enää ollut kuin ennen. Heidän elämänsä ihanin loma oli lopuillaan. Tämän kesän he muistaisivat aina. "Ota tämä muistoksi", Niko ojensi vuolemansa karhun Marille. Mari kiersi kätensä Nikon ympärille ja suuteli häntä. Ja se ei enää ollut kevyt pieni suukkonen vaan aivan jotain muuta.


Musana Viikate