Metsä

   Me suomalaiset pidämme metsästä. Olemmehan metsäläis-kansaa. Jokaisen on väliin päästävä metsään kävelemään ja retkeilemään. Se on meille aivan välttämätöntä henkisen elämämme kannalta.

   Siispä ainakin kerran kesässä pakkaamme reppuun eväitä runsainmitoin. Hernekeittopurkki, makkaraa, voita, suolaa, kananmunia ym. Tietenkin unohtamatta kahvia ja kahvipannua ja tulitikkuja. Innokkaimmat ottavat tietenkin teltan ja makuupussinkin jos sitä oikein innostuisi. Nämä raavaat metsiemme miehet parantavat eväitä tietetenkin myös kuivatulla lihalla ja muulla sellaisella.

   Sitten lähdetään metsään lepuuttamaan hermoja. Taivalletaan pitkin saloja ja mantuja väistellen hakkuu aukeita liian vaikeina ja risukkoisina alueina. Välillä karttaan vilkaisten taivalletaan tuntemattomassa umpimetsässä. Kukas sitä tuttuun metsään menisi. Sehän on nähty jo useampaan kertaan. Etsitään uutta asumatonta lampea joka on merkitty karttaan. Mukaan otettu uusi hiilikuitu vapa välillä tarttuu oksiin mutta mitäs pienistä. Nythän ollaan rentoutumassa. Aikamme vaellettuamme hämärän jo laskeutuessa löydämme vihdoinkin lammen. Pystytämme teltan, sytytämme nuotion ja alamme keittämään sitä hernekeittoa. Täytyy äkkiä saada lisää energiaa tuhlatun tilalle. Kun pitikin siinä koukata pitemmän reitin mukaan. Kun ei siinä ollutkaan sitä taimikkoa joka oli karttaan merkitty. Ainahan sitä voi erehtyä. Syötyämme ihailemme maisemaa alkuyön hämärissä ja ihmettelemme mikä valo tuolla vastarannalla loistaa. Eikös tämän lammen pitänyt olla asumaton. No sitä sittten ihmettelemme aamulla. Nyt väsyneenä maistuu kyllä uni ja ei muuta kuin nukkumaan. Kömmimme telttaan ja kaivaudumme makuupussiin. Selän alla painaa hiukan kallion epätasaisuudet ja itikat hiukan häititsevät. Siis ensin vaihdamme teltan paikkaa ja uudestaan nukkumaan. Kunhan ensin tapamme kaikki itikat. Ja niitä on monta. Ja monta. Ja monta. ja väsyttää ja itikoita on....

   Aamulla heräämme täynnä itikoiden pistoja joita on tullut unissaan raavittua ja ne kutittavat. No kutinasta pääsee aamu-uinnilla. Lähdemme etsimään uintipaikkaa. Tuolla on liian risukkoista, tuolla on liian jyrkkää ja tuolla... No eipä vieraissa vesissä uinti ole oikein suotavaa ja lammethan on tunnetusti mutaisia. Eikä muutenkaan tee mieli uida. Keitetään aamukahvit ja nautitaan auringon noususta. Naapuri rannallakin on jo noustu. Siellä näkyy selvästi kesämökki. Eikös tämän pitänyt olla asumaton lampi? Otetaan kartta ja tutkitaan uudestaan. Eihän lampi ole ollenkaan samanlainen kuin kartassa. Taidetaan olla väärällä lammella. Siitähän tämä suomalainen sisupussi ei hätkähdä. Kerrankos sitä nyt vanhalla kartalla eksyy. Ruvetaan tutkimaan lampien muotoja kartalta ja vertailemaan sitä maastoon. Tämä taitaa ollakin järvi... ja iso sellainen...Ja eikös tuo niemen kärki olekkin tutun näköinen. Ja tuo ihminen tulla vastarannalla ole myös tutun näköinen. Ihan kuin se olisi omalle mökille jäänyt vaimo ja eikös tuo mökkikin ole tutun näköinen...

   Äkkiä teltta kasaan ja pois rannalta. Sitten hipsitään kierto tietä omalle mökille. Vaimo ihmettelee jokos sitä sieltä tultiin takaisin. Selitykseksi kelpaa vaimon ikävä. Vaimo vielä kertoo jonkun röyhkeä pistäneen telttansa naapuri rannalle ja sytyttäneen nuotionkin sinne. Siinä manaillessa ihmisten röyhkeyttä tämä meidän suomalainen metsien mies päättää ensikesäksi hommata uuden kartan ja kompassin ja kartanluku taidon.


   Musana Prokofievin Romeo ja Julia