Huomenta taas.

  Aamukahvilla istuskelen. Ulkona sataa ja pieni tuulenvire järvenpintaa keinuttelee. On aika harmaata.Lämpötila n. 9 astetta. Sisällä 18 astetta. Avotakassa pidin illalla tulta hiukan pidenpään. Ja yöllä sitten suljin pellin. Uimassakin kävin. Siis pikaisesti vain vedessä.  Uintivetoja viisi poispäin rannasta ja takaisin tulinkin jo 3 vedolla. Vedenlämpötila on nyt n. 14 astetta edelleen.



   Tuosta elämän muutoksesta lisää ja sen syistä. Olen siis ollut uskollinen samalle firmalle koko aikuisikäni. Siis yli 35 vuotta. Ja koko ajan olen tehnyt vuorotyötä. Ensimmäiset 10 vuotta tein puhdasta 3-vuoroa. Aamu, ilta ja yö. Viikko kutakin ja viikonloppuja välissä. Nuorena sitä jaksoi ja jopa viihtyi. Ja saihan siitä toki hiukan enemmän palkkaakin kun oli nuo vuoro ja viikonloppulisät. Jäi aikaa tehdä päivällä asioita kuten käydä virastoissa ja pankeissa ja sun muuta. Nuorena sitä olevinaan jaksoi. Mutta kyllä sekin jälkensä jätti. Epäsäännolliset ruoka- ja nukkuma-ajat väsytti ja lihotti kuitenkin.

   Kun sitten tuli lapsia tein yhden vuoden pelkkää iltaa. Oli sekin perhe-elämää. Vaimo lähti töihin aamulla Ja usein me lasten kanssa vielä nukuttiin. minä hoidin sitten lapset, kaupassa käynnin ja ruuanlaiton. Iltapäivällä kun vaimo tuli kotiin niin suukko vaihdettiin ovella ja kiireesti juoksi junalle ja menin siis töihin. Ilalla kun tulin kotiin niin lapset jo nukkuivat kuten myös vaimoni. No olihan sentään viikonloput molemmilla vapaat. Työ oli kuitenkin yhtävuoroa tosin nukkumaan menin usein vasta lähempänä kello 1 kuin 12 yöllä.

   Sitten rakensimme talon toiselle paikkakunnalle ja vaihdoin myös työkaupungin. Samassa firmassa kuitenkin edelleen. Ja työvuorot meni taas sekaisin. Vuorot alkoivat kello 00.00, 2.30, 3,00, 3.30, 07.00, 14,00 ja 23,00. Nuo ainakin muistan. Voi olla muitakin. Yleensä pyrittiin pitämään viikko kutakin mutta aivan liian usein joutui vaihtamaan kesken viikon vuoroa. Ja sittenhän sitä elämän rytmi olikin sekaisin. Aivan sekaisin. Joskus herätessä ei tajunnut oliko yö vai päivä ja pitikö jo olla töissä vai oliko vapaapäivä vai mihinaikaan sinne nyt pitikään mennä. Ei siinä oikein elämä maistunut mukavalle. Tuota kestin toistakymmentä vuotta.

  Sitten alkoi taas uusi aika. Vuorot vaihtuiva hiukan inhimillisemmiksi Loppu vuosien vuorot olivat aika yksinkertaisia. Vuorot alkoivat kello 04.30 ja 10.30. Joskus sattui jopa 07.30 alkavaa vuoroa. Ei siis vieläkään normaaleja vuoroja. Jokainen varmasti ymmärtää miltä tuntuu herätä töihin ennen kello kolmea yöllä. Kotiin tulin tuosta vuorosta puolenpäivän aikoihin ja yritin nukkua muutaman tunnin. Vuorokaudessa tuli silloin nukuttua useimmiten 5-6 tuntia. Tosin loppuaikoina saatoin nukkua päivisin välillä jopa 5 tuntia ja voivain arvata kuinka yö unen siinä kävi. Viikonloppuisin sitten nukuin välillä 12 tunnin unia.
  Tuo toinen vuoro sitten alkoi 10.30 ja kotiin tulin vasta 19.00 aikoihin. Naapurit ja muut ihmiset olivat jo tuohon aikaan lenkillä tai harrastuksissaan.Meikäläinen söi jotain ja lysähti väsyneenä telkkarin tai tietsikan ääreen. Ei oikein jaksanut enää muuta. Olin niin fyysisesti kuin henkisestikin loppu tähän epänormaaliin elämän rytmiin.

   Lomia lukuun ottamatta ei ole koskaan ollut säännöllisiä ruoka-aikoja. Ystävyys suhteet on kaikki kadonneet ja minusta on tullut erakkoelämää kaipaava omituinen yksilö. Niin itsestähän sitä on paljosta kiini. Minä en ainakaan osannut ja jaksanut pitää oikein itseäni "elämässä" kiinni.


  Nyt olen siis päättänyt lopettaa työt ja siirtyä elämään työttömän arkea. Vielä kun olen suht terve. Nivelethän tietysti vaivaa ja tuo ylipaino. Mutta jospa nyt olisi kerrankin aikaa ja mahdollisuus siihenkin vaikuttaa kunnolla.

   Ja onhan mulla sitten tuo anoppi. Maailman paras anoppi. Hän on jo pitkälle yli 70 vuotias lähes 80 ja kuntokaan ei ole paras mahdollinen. Kuulo erittän heikko. Ei itse pysty liikkumaan ulkona. Ruoka tuodaan hänelle kotiin mutta tarvitsee apua peseytymiseen ja kaikkeen muuhun arkipäivässä. Vanhustentaloonkin on piitkät jonot. Yksin ei enää pärjää. Askelleen pituus on 15cm. Ja hän on yksinäinen. Lukuunottamatta tuota ruuan tuojaa kerran päivässä saattaa mennä lähes viikon ettei tapaa muita ihmisiä. Välillä ylikin.  Autamme siis häntä kuin samalla myös itsemme.

   Siis tässä oli hiukan omakuvaa.

   Hups! Vierähtipä aikaa tätä kirjoitellessa. Yli tunti.