Arkea tämä on. Mitään ei ole oikeastaan tapahtunut. Pariin päivään en ole tehnyt mitään muuta kuin olen vain ollut. Auttanut vaimoa hoitolasten hoidossa, katsellut telkkua, lukenut kirjaa ja istunut tietokoneella lukien näitä blogeja ja välillä pelaillut civiä tai etsinyt jotain googlella. Sanalla sanoen: Arkea.

   Jalka on viimepäivinä ollut taas ärhäkämpi. Kipuilee varsinkin portaissa kävelessä ja myös levossa tuntuu jomotusta. Burana 800:sta syön nyt kolme päivässä ja silti tuo jomotus tulee läpi. Hatuttaa vietävästi. Ja tuppaa masentamaan myös tää tekemättömyys, mutta en saa mistään järkervästä kiinni. Tekisi mieli käydä johonkin lasityöhön käsiksi, mutten saa suunniteltua uutta työtä. Puuttuu se inspis. Olen mieliala tekijä. Ei oikein nyt onnaa.

   Marjapuskilla sentään käväsen säännöllisesti päivittäin useamman kerran. Alkaa vaan marjat olla vähissä.

   No se nyt taas tuosta "itkemisestä". Ei tässä nyt sentään invalidi olla vielä. Ajattelemaanhan tämä saa. Kuinka ne ihmiset oikein pärjää joilla on todellisia kovia kipuja ja jatkuvasti. Blogistaniastakin löytyy monia kirjoittajia joilla vaivat on moninverroin pahempia. Kunpa voisi jotenkin heitä auttaa ja lohduttaa.

   Olen myös miettinyt tätä mun jalan hoitoa. Olisi varmasti tullut halvemmaksi yhteiskunnalle, jos mut olisi heti laitettu noihin magneettikuviin ja sitämyöten jo leikattu. Olisin pitänyt kesälomani ja olisin jo töissä. Sen sijaan nyt on vielä leikkaus edessä ja ainakin 6 viikon sairaslomaa leikkauksen jälkeen. Toisin sanoen ollaan pitkällä lokakuun puolella ellei marraskuussa ennenkuin olen taas työkykyinen. Ja tämä alkoi siis jo toukokuun 9. päivä. Ja myös tuo kesäloma (4 viikkoa) on pitämättä.
    Kai se ensimmäinen diagnoosi turvonneesta jalasta on vaikea tehdä. Eikai siitä sitten pysty päättelemään tuota magneettkuvauksen tarpeellisuutta. Kallishan tuo kuvaus on, mutta kyllä mun kohdalla tämä tie tuli kalliiimmaksi. Ihmettelen vain...

   Musana virsiä sinfonisesti